Tässäpä vihdoin lupaamani salattikastikkeen resepti,joka käy kaikkiin alkuruoka salatteihin,mutta ennen kaikkea viher-salateille.Öljypohjainen kastike näet auttaa etenkin öljyliukoisten vitamiinien imeytymisessä.Käytän yleensä tavallista rypsi-tai rapsiöljyä,niissä on neutraali maku.Kylmäpuristetuissa öljyissä kuten olivi,on voimakas maku,jota ei saa mausteillakaan häivytettyä,ravitsemuksellisestihan se olisi paras,joten käytän sitä muuten ruuan laitossa.
Ailan salattikastike:
2dl rypsi öljyä
½-1dl vettä
½ dl omenaviini etikkaa
1 rkl sinappia
1 rkl kuivattua tilliä(tai tuoretta silputtuna 3 rkl)
2-4 valkosipulin kynttä pilkottuna
1-1½ rkl juoksevaa hunajaa
1-2 tl suolaa
1-2 tl erilaisia mausteita kuten valko-ja mustapippuria,meiramia,basiliikaa,sitruunapippuria,makusi mukaan
Laita kaikki aineet teho-tai sauvasekoittimeen ja anna koneen käydä muutama minutti,kunnes kastike on sakeahkoa.Maistele onko maku hyvä ja lisää perusaineita tai mausteita tarvittaessa.Kun maku on saatu täydelliseksi sitä voi syödä sellaisenaan kuin keittoa.
Säilyy jääkaapissa useitakin viikkoja koska valkosipuli ja hunaja toimivat säilöntä aineena,joten voit tehdä suurenkin annoksen kerralla ja ilman lisäaineita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti