Tähän postaukseen kirvoitti viimeöinen uneni. Merkitykselliset unet näemme yleensä aamulla vähän ennen heräämistä,tai siinä välitilassa,niin tämäkin uni.
Joku oli ajanut autonsa osin kohoamassa olevan taikinatiinuni päälle,joten nousin autoon peruuttaakseni sitä taaksepäin. Auto lähtikin vierimään holtittomasti loivaa alamäkeä koska jarrut eivät pitäneet. Viimein se pysähtyi pellolle,renkaiden upotessa pehmeään maahan. Mietin herättyäni,mitähän elämässäni on sellaista että tulisi pakittaa,palata taaksepäin. Pian uni alkoi avautua laajentuneena,meitä kaikkia koskevana tämän pandemian keskellä,miksihän olemme tähän tulleet aika avuttomina,aseettomina?
Meidän oma terveys- sairaushistoria vajaan 100 vuoden ajalta kertoo melkoisista muutoksista esim. ihminen ja ympäristö akselilta.Vääjäämättä nousi oma lapsuus mieleeni,elettiin sopusoinnussa luonnon kanssa. Syötiin multaporkkanoita suoraan maasta,kallioimakkeja ja revonleipiä metsästä,karamellien ja hedelmien puuttuessa. Minäkin sairastin lähes kaikki rokot,kurkkumätään olin kuolla,ei ollut Antibiotteja.Viisas kunnanlääkäri punkteerasi keuhkopussistani märkäpesäkkeen ja tyttö parani ilman antibioottia,koska se oli vasta kehitteillä.
En toki tarkoita että meidän tulisi palata menneeseen,mutta kehityksen nimissä olemme tehneet virheitä,lapsi on mennyt pesuveden mukana. Olen monesti ihmetellyt miten voin olla näin terve vielä 86v. En juurikaan sairasta edes flunssia,vaikka rokotteen olen ottanut vain kaksi kertaa työnantajan painostuksesta nekin. Olen tullut siihen johtopäätökseen,että immuniteettini on kehittynyt luonnollisella tavalla ja sitä aijon tehostaa edelleen mahdollisimman luonnonmukaisella elämällä. Siihen kuuluu ravinnon ja liikunnan lisäksi yhteys luontoon sydäntasolla. Se tarkoittaa hengittämistä ja vuorovaikutusta kaikilla aisteilla saamista ja antamista,rakkautta,kiitosta.
Seuraavassa postauksessa kerron mitä olen ympärilläni nähnyt ja mitä se vaikuttaa tähän päivään jossa pieni virus aiheuttaa suuren tuhon.
