19. marraskuuta 2022

KEHO TIETÄÄ,MUTTA KUUNTELENKO VIESTEJÄÄN?

Kolmas kerta toden sanoo,vakavan varoituksen antaa.Noin voisi jatkaa sanontaa minun tapauksessani. Vatsani ja terveyteni hälytti jo kolmannen kerran,missä viipyy syksyn puhdistuskuuri? Yksi flunssa yritys rantautua kehooni ja kaksi ripulikohtausta,jotka eivät olleet infektiota,eikä muutakaan sairaaloiseen vatsan kuntoon liittyvää,vain yksi perusteellinen tyhjennys ja homma hoitui sillä.Olen kauan harjoittanut kevät- ja syksypaastoja riisisipuli menetelmällä ja nyt on mennyt häseltäissä paaston siirtyessä tuonnemmaksi.   Keho muistaa,tietää,odottaa,muistuttaa tavalla tai toisella on vain kuunneltava. Mistä sokea tietää milloin on yö,milloin päivä ja miksi rytmimme menee sekaisin matkustaessamme päiväntasaajan toiselle puolen,   useita vuorokausia menee löytää uusi rytmi.Mystistä vai luonnollista kehon viisautta?

Tulin tänne rantakodille alottamaan paastoa. Täällä voin hemmotella vain itseäni ja ihana ensilumen peittämä luonto ympärilläni.Ympäristökin on kuin puhdistautunut,jaksaakseen pitkän talven horroksissa.

Paastoon liittyvät ohjeet löytyy tämän blokin v. 2015 blokkauksesta,riisi-sipuli paasto ja myös googlesta.  Kehon ja suoliston puhdistamisen lisäksi painotan paksusuolen puhdistusta ja sen  bakteerikannan tasapainoon saattamista.Monet tutkimukset viittaavat siihen suuntaan,että jopa muistisairauksille ovat alttiimpia he,joilla on suolistoongelmia,etenkin hyvät bakteerit vähissä,huonojen  jyllätessä aiheuttaen monia sairauksia.Ehkäpä nämä lisääntyvät ruokarajoitteetkin pohjautuvat osittain kyseiseen epätasapainoon? Tulipa jälleen mieleeni se lähes 50v,sitten lääkärin luentonsa loppusanat;    Sairaus,kuin sairaus,hoito tulisi aloittaa paksusuolesta. Noihin aikoihin aloittelin mehupaastoilla viritellä itseäni pois infektiokierteestä ja selkä-niskakivuista,rangan uhkaavasta rappeutumisesta,joten tartuin tuohon lausuumaan kuin hukkuva oljenkorteen.Se olikin minun kohdallani kuin tukkipuu,ei vain oljenkorsi.Olenhan nykyisin terve 88v. Tämä on ollut minun tieni,etsi sinä lukijani oma tiesi kuunnellen kehoasi ja sydäntäsi tässäkin asiassa.Jos kaipaat tämäntyylisiä vinkkejä,löytyy kirjastoista kirjaani,"Eheytyminen",parantuminen on eheytymistä. Pieni määrä kirjaa on vielä minulla,joten omaksi ostettavissa tilaten netissä; ailaporkkahelenius@gmail.com. Postikuluineen 25e,tilisiirto mukana.

Laitampa todistusaineistoksi nyt syksyllä otetun kuvan,sattui olemaan niin perhosen keveä olo,joten pyysin miestäni ottamaan tämän kuvan.En yleensä harrasta kuvieni postauksia,mutta nyt tuli houkutus. Itseni ompelema "perhospusero"ja tyttäreni lukioikäisenä kutoma hame päälläni.Iloa,valoa elämäänne Rakkaat lukijani💕🙏

14. marraskuuta 2022

TUMMIA PILVIÄ TERVEYSTAIVAALLAMME?

En halua pelätä,en edes huolestua,enkä pelotella muita,mutta pohtia voi,sekä kuunnella omaa sydäntään. Noista pohdinnoista haluan nyt kertoa ilman pelkoa,koska se laskee energiatasoa ja sitä kautta laskee immuunipuolustusta,altistaen tartuntataudeille.

Olen ollut kuin sivustaseuraaja tässä ns pandemian torjunnassa,pohtien,mennäänköhän jossain mielessä ojasta allikkoon? Osalla ihmisistä näyttää olevan suorastaan hysteerinen koronan pelko ja torjunta päällä. Rokotteet on saatu,maskit naamassa ja käsidesi jokaisella ovella ja luukulla.Varsinkin kaupunkilaisilla,   joilla luontokosketuskin eliöineen on vähäistä,voi käydä niin ettemme pysty torjumaan vähäisintäkään pöpöä. Onhan jo todettu kuinka lapset jotka kasvavat liian sterilissä ympäristössä,erossa luonnosta,ovat herkempiä infektioille ja allergioille. Tämä oli nähtävissä ja koettavissa jo oman työurani aikana Terveydenhoitajana. Huippu oli eräs perhe jossa iäkkäämpi pariskunta sai"kalliin"esikoisen,jota pidettiin leikkihäkissä puhdas lakana lattiana,lähes puolitoistavuotiaaksi,kunnes infektiokierre vei sairaalajaksoille. Toinen,tai paremminkin ensimäinen tekiä on pelko,se on kuin kutsu,joka avaa suojakerroksemme,eli laskee energiakenttäämme.Jos taas energiakenttämme on vahva,se on kuin suojakupoli ympärillämme,  antaen yhdessä hyvän immuunipuolustuksen kanssa vahvan suojan.

Mielestäni meidän tulee varustautua pitkäjänteisempään virusten voittamiseen kuin tämä nykyinen.Voittoa ei saavuteta pelkällä torjunnalla,koska virukset ovat vikkeliä muuntautumaan,sehän on jo havaittu covidin kanssa,puolustusta on vahvistettava. Siinä puolustuksessa on lähdettävä peräti maaperän ja luonnon monipuolisuuden säilyttämisestä,ennallistamisesta.Ilmastosta ollaan huolissaan,mutta äitimaa moninaisine eliöineen on lyöty laimin,vaikka se onkin terveytemme yksi tukijalka.

2. marraskuuta 2022

NEUVOKKUUTTA RUUAN KALLISTUESSA(ravitsevuutta,terveellisyyttä unohtamatta)

Otsikon voisi myös nimetä luovuuden edistäjäksi.Historiasta tunnemme,kuinka vanha kansa oli kekseliästä,luovaa kun ei ollut enempää ruoka-aineita,kuin rahaakaan.Meillä on raakaaineita,mutta monen kukkarolle liian kallista,silloin on syytä pysähtyä miettimään hinta laatusuhdetta.Olin ajatellut tähän kirjoitta muutamia reseptejä,jotka täyttävät nuo vaatimukset,mutta ne löytyvät tämän blokin postauksista,joten laitan vain nimet ja päivämäärät etsinnän helpottamiseksi.Noita reseptejä ja kasviskeittoja,pannurieskoilla täydennettynä olen alkanut itsekkin suosia.

* Kasvissyöjän "maksalaatikko" (täysjyväriisi,pähkinä,rusina) 3.5-15

* Syksyn terveysherkku:Kaali kookkoslaatikko (kaali,sipuli,kookkoshiutale) 25.10-17

* Punajuuri hyve (punajuuri,sipuli,siirappi) 29.4-15)

Kasviskeitot ovat edullisia ja ravitsevia kun muistaa käyttää laajaa valikoimaa,ei tarvitse kuin ripaus kalaa,tai lihaa,tai vain maustaa hyvin. Rieskat on nopeita tehdä,niihin voi kätkeä aamupuuron tähteet ja ne jatkattavat leipää kummasti,antaen vaihtelua,sopien etenkin keittojen kanssa. Resepti löytyykin otsikolla;

* Keiton kanssa ihana R I E S K A  30.4-15

16. lokakuuta 2022

KURKISTUS TOISEEN AILAN BLOKIIN

 Jos sinua kiinnostaa soluviisaus,voit kurkata toiseen blokiini,IHMEITÄ TAPAHTUU LUONNOLLISESTI,siellä 1-3 tekstiä lisävalaisua soluviisauteen nyt ja jopa tulevaisuuden näkymiä.

Tapaammeko siellä näiden ja vanhempienkin postausten parissa?

3. lokakuuta 2022

VOIKO SOLUVIISAUTTA HERÄTELLÄ?

Jo toimiessani Terveyskeskuksessa Kätilöterveydenhoitajana,uumoilin jonkinasteista solutietoisuutta-/viisautta.Myöhemmin kouluttatuessani Luontaisterapeutiksi moniin eri hoitomuotoihin,tuo havainto sai vahvistusta.Nyt hoitaessani lähinnä itseäni,olen tullut suorastaan ihmeiden äärelle.Sen verran minulle pikkuremppoja annetaan,että voin niitä hoitaessani tehdä uusia havaintoja,suorastaan ihmeitä.Pienet sydänoireilut ja verenpaine on jo historiaa,pysyen oireettomana ja vakaana omahoidolla,mutta sittempä tuli uusi oire.Vasemman säären-ja reiden sisäpuoli(ns,pehmeä puoli) alkoi turvota ja lihaksissa oli kuin perunapelto,mukuloita täynnä,vaikka olin jo vuosia useita kertoja viikossa iltaisin hieronut rasvojen kanssa jalkani,sekä jumppauttanut niitä.

Aloitin keskustelut itseni kanssa,mistä on kysymys ja mitä voisin tehdä?Nuo tukkeumat olivat virtsarakko ja munuaismeridiaanilla.Muistin oitis että kolme-neljäkymmentävuotta sitten minulla oli lähes kroonisena tulehdukset kyseisissä elimissä. Tiesin kokemuksesta että yksi hyvä hoitautuminen olisi kehon puhdistaminen esim,riisi-sipulipaastolla,mutta juuri silloin en voinut viikoksi käydä paastoamaan,joten aloitin keskustelut epätasapainossa olevien ja myös terveiden solujeni kanssa.Sairaat soluthan ovat epätasapainossa,kasvaen villinä kuten syövässä.Sivelin ihoani ja sen alla olevia kertymiä puhellen,ohjeita antaen sekä sairaille,että terveille soluille.Kiittelen kehoni ja solujeni viisautta hoitaa epätasapainosta tasapainoon,kuten niiden tehtäväksi on alunperin tarkoitettu.

Nyt nuo kyseiset alueet nilkasta reiden juureen saakka ovat lähes terveen tuntuiset,eikä ole särkyjä,kuten pahimmillaan oli.Lisänä ja varmistuksena tilasin hoitoajan klassiseen akupunktioon Merja Tukiaiselle.   Tuossa hoidossa voidaan myös kartoittaa kyseisten elimieni kunto ja toimivuus. 

24. elokuuta 2022

LÖYDÄMMEKÖ KAUPOISTA LAADUKKAITA PERUSRUKATARVIKKEITA?

Täytyy tunnustaa,että marketeista on aina vain vaikeampaa löytää käsittelemättömiä peruselintarvikkeita.  Alkaa olla lähes kaikki valmiita,tai puolivalmiita mössöjä.Lieneekö ongelma kauppaketjuissa,kuluttajissa vai minussa,tuskin alkupäässä eli elintarvikkeiden tuottajassa?Ei saisi olla vihainen,koska sekin vaikuttaa ruokaan negatiivisesti,mutta en voi sille mitään,että kaupoissa tulen vihaiseksi,ei niin paljon hinnasta kuin laadusta.Tiedän että puhtaat elintarvikkeet,mahdollisimman vähän käsiteltynä ja mielellään lähellä tuetettuna,ovat parhaita terveydellemme,mutta mihin ne ovat hävinneet?Luullakseni ketjuille jotka väsäävät niistä monessakin portaassa valmismössöjä,nätisti rasiassa,joka on helppo panna microon,että ehtii punttisalille terveyttä hoitamaan.Viis siitä että jätevuoret kasvavat ja ravitsemuksellisesti syömme alaarvoista tavaraa,pysyäksemme hengissä. 

En halua syyllistää,vaan herätellä,ettemme antaisi viedä itseämme kuin pässiä narusta edistyksen nimissä.   Olen kuullut että nuorissa ja opiskelijoissa on herännyt halua ruuanlaittoon,leivontaankin ja käsitöihin.  Toivottavasti on näin,muuten käy niin että yksi sukupolvi välistä ei näitä taitoja opi.Miten käy terveytemme,joka jo nyt on huonolla mallilla,terveydenhoito kapasiteettimme ei riitä,olkoon sitten sote tai joku muu,yksilöiden kärsimyksistä puhumattakkaan.Tutkittua tietoa terveyttä tukevasta ravitsemuksesta.

Ns Välimeren ruokavalio keholle,mielelle,aivoille (muistisairauksia vähentävä)

-kasvikset,marjat,hedelmät,vihannekset,joista tummanvihreät parhaita.

-vilja,palkokasvit (gluteenia,flavonoideja,nitriitit muuttuu positiiviseksi)

-kylmäpuristettu oliviölju,sipuli ja valkosipuli(ruokana ei vain mausteena)

-kalaa 2x viikossa,lihaa n,10 p,vän välein 

-14 tunnin paasto,eli ruoka syödään esim,8-18 välillä ja öisin on pieni paasto(noudatan itse sitä,olo hyvä)

Runsaskuituinen ruoka auttaa säilyttämään ja lisäämään hyvät micropit elimistössä ja ne ovat kuin vatsantoiminnan ja terveyden kivijalka.Joku laajennettua lääketiedettä omaava lääkäri sanoikin luennossaan,mikä tahansa sairaus tai terveysongelma,sen hoitaminen tulisi aloittaa paksusuolesta.Jos suolisto on kunnossa,siellä on silloin hyvät microbit,huono kunto,huonot microbit(bakteerit)

Länsimaisen ravitsemuksen pahimmat terveytta uhkaavat tekijät ovat:Pitkälle käsitelty,gratinoitu ruoka.makeat juomat,kuten kokakolat,limsat.lisäaineet.Kaikessa tuossa on todellista ravintoa vähän ja se aiheuttaa nälän tunnetta nopeasti.Voikin sanoa että ylipainoinen elää useinkin aliravitsemuksen tilassa.

Nämä ovat vain suuntaa antavia vikkejä,mutta tutkimuksiin nojaavia ja 88v terveen naisen postauksia!

10. elokuuta 2022

VILLIYRTEISTÄ APUA SÄRKYIHIN JA UNIVAIKEUKSIIN

Olin luvannut näistä yrteistä kertoa syksymmällä,koska niiden keruuaika on elokuussa.Kulkiessani juuri tuolla metsäpoluilla,huomasin kanervien olevan täällä Kontioniemessä parhaimmillaan.Mesiangervosta en tiedä,kun täällä ei niitä näy.

Mesiangervo on sekä kylpyinä,hauteina,että kuivarouhepusseina(kuten kaurapussit lämmitettynä)erittäin hyviä lihaskipuihin,särkyihin ja myös päänsärkyyn,(ellet ole herkkä sen tuoksulle) Siinä on salisiinia,kuten asperiinissa ja se onkin luonnonasperiinia,hoitaen kipujen lisäksi sydäntä,verenvirtausta edistäen.

M-angervot kerätään puhtailta alueilta varsi kukkineen,kuivataan esim pieninä nippuina hämärässä,ilmavassa tilassa,murskataan ja laitetaan pusseihin talven varalle ne ylimääräiset.                                                

  Käyttö:teeksi laitetaan 2tl mursketta teekupilliseen,hauduta 10min,juo lämpimänä tai kylmänä,riippuen siitä hoidatko päänsärkyä,flunssaa,vatsavaivoja.Laittaessasi haudetta kipukohtaan,keitä teetä useampi annos,kasta side,laita kipukohtaan ja kuivavaate päälle.Jalka-ja käsikylvyt voi laittaa vatiin,kokokylvyn ammeeseen.Ollessani töissä Rantasalmella Terveenelämän keskuksessa,oli ehdoton suosikki tämä kylpy. Lämmitetyillä kuivapusseilla on kätevä hoitaa kipeää ristiselkää,hartioita,niskaa ja mihin vain pussi taipuu. 

Kanervankukat kerätään ja kuivataan kuivurissa,saunanlauteilla tai uunissa alle 40 asteessa.          Käyttö; unihäiriöhin illalla(tai yöllä unikatkokseen)2-3 tl teekupilliseen,haudutus 90 ast.vedessä 10min,siivilöidään,juodaan lämpimänä hunajalla maustettuna(hunajakin rauhoittaa) Olen nyt kerännyt myös ruusunterälehtiä kuivaten saunanlauteilla jälkilämmössä pyyhkeiden päällä.Niissä on myös rauhoittava,sydäntä-ja untahoitava vaikutus ja ah mikä tuoksu ja väri teessä.

28. heinäkuuta 2022

KESÄN ILOJA JA HARMEJAKIN TERVEYDESSÄ!!

 Olen luvannut kirjoittaa luonnonyrteistä särkyihin,kipuun ja untakin antavista,mutta nyt on ensin kerrottava tämä tarina joka on vähän viivästyttänyt toimintojani ja jotka nyt voitettu luontaisin keinoin.

Miehelläni iski melkoisen paha Kihti ukkovarpaaseen.Lääkkeistä tuli pahat sivuoireet,päänsärky ja sekava olo,piti lopettaa. Kaalikääre ja piharatamouute vuorotellen toivat ensiapuna helpotusta ja Merjan Kiinalainen Akupunktio toi huomattavan avun ja helpotuksen.Olimme aloittaneet heti myös ruokavalion,sekä C-vitamiini 1000mg päivässä,(norm.500mg).Tulehduskipulääkettä neuvoi farmaseutti. Ruokavalioohjeet löytyy netistä.Nyt hän on jo kunnossa,mutta pienet lomareissut karsittiin pois ja minun läsnäoloa ja aikaa on tarvittu kotirintamalla

OLLAANKO TÄSMÄLÄÄKINNÄSSÄ HAKOTEILLÄ?

Edellisessä miehenikin tapauksessa 8v sitten sama lääke ei ollut tehnyt ongelmia,sopi hyvin ja kihti parani.Nyt on näinä 8v,den aikana tullut monia uusia lääkkeitä,joten ne yhdessä tekivät"vallankumouksen"kehossa ja mielessä(sekava olo) Olen aijemmin kertonut herkkyydestäni etenkin kemiallisille lääkkeille ja jopa ruoka-aineille.Nytpä sain opetuksen että näin voi olla myös luontaislääkkeiden kohdalla.Löysin Japanilaisen tuotteen jossa yhdessä kapselissa kaikki ne hoitavat aineet joita tarvitsen.Syötyäni sitä ohjeen mukaan,1 kapseli päivässä,alkoivat oudot sivuoireet.Kahdella meridiaanilla,niiden akupunktiopisteillä alkoi kipupiikkejä hetkittäin kuin olisi puukolla,eikä neulalla hoidettu.Aavistelin heti,nyt vaikutus ja hoitautuminen on liian rajua,tulee pienentää annosta.Puolitin annostelun,eli 1 kapseli joka toinen päivä.Oireilu väheni,loppuen täysin parin päivän kuluttua.

Ihmettelen suuresti ettei yksilöllisyydelle anneta huomiota,ei myöskään iälle,tai miten paljon lääkkeitä henkilöllä on,niiden yhteisvaikutukselle.On vain diaknoosi ja siihen täsmälääkitys,samoin esim,verenpaine tulee iäkkäällä olla samoissa lukemissa kuin nuorilla.

Katsoin hiljattain mielenkiintoisen ohjelman TV,stä,muistaakseni Turusta Apteekkimuseosta.Lääkäri ja Apteekkari esitteli ja kertoi miten vielä 1900 luvun alussa valmistettiin apteekissa lääkärin reseptin    mukaan kuhunkin sairauteen yksilöllinen sekoitus luonnonyrteistä ym,antimista lääke.Se vaati valtavaa tietoa,osaamista ja vastuuta.Alettiin kehittää samoista kemiallisista aineista ja koostumuksista valmiita lääkkeitä,jolloin myös siirryttiin resepteistä lääkemääräyksiin ja nykyisin täsmälääkintään.Nyt olemme unohtaneet mistä kaikki alkoi ja sen alkuperäisen viisauden,kiistellen ja vähätellen puolin ja toisin,jopa pelotellen.Totta on se,että jos on kemiallisia lääkkeitä ja siihen alkaa mättää yrttilääkkeitä kysymättä yhteisvaikutuksista,saattaa yhteisvaikutus olla tuhoisa jos molemmissa onkin samoja vaikuttaviaaineita Joka apteekissa tulisi olla vähintään yksi fytoterapiakoulutuksen omaava farmaseutti suosituksen mukaan.Valitettavasti se ei ole tietääkseni toteutunut,luontaistuotekaupoissa kylläkin,koska lupaa liikkeen perustamiseen ja toimintaan ei muutoin saa,joten sieltä saa ehkä paremminkin lääkkeiden ja luontaislääkkeiden yhteisvaikutuksesta ja turvallisuudesta tietoa.Kannattaa kysellä kaikilta näiltä tahoilta. Turvallista matkaa itsesi ja läheistesi hoidossa.👪💕  

5. heinäkuuta 2022

PIENIÄ VINKKEJÄ KESÄHELTEELLÄ HOITAUTUMISEEN

 Kesää on ilolla tervehditty,muistettu hyvä nesteytys ja suojattu ihoa,päätä liialliselta auringolta,mutta silti voi jokunen ongelma yllättää.Jotkut meistä ovat erikoisen herkkiä itikoiden ym pörriäisten pistoille,saaden valtavat paukamat iholle,Etenkin heillä on hyvä olla mukana Laventelli pullo,100% Aromaattinen öljy on paras,ilman keinohajusteita.Saa luontaistuotekauppojen lisäksi useista apteekeista,tavaratalojen luontaisosastoista.Pistoksen paikkaan heti pisara sormenpäällä ja laajempaan käyttöön sekoitus öljyyn. 1 rkl hajusteetonta,aitoa öljyä,kuten Jojoba,rypäleensiemen,johon n.3 tippaa Lavendellia.Tämä silloin jos on laajemmalla alueella pistosjälkiä ja punoitusta. Sama sekoitus käy myös palovammaan,olkoon se auringon aiheuttama,tai uunin ja hellan aiheuttama. Pohjaöljyksi käy myös kylmäpuristettu Oliviöljy,jota tulisi löytyä jokaisesta keittiöstä,koska se on öljyistä parhaasta päästä,myös ruuan laitossa,salateissa.Jos selkä ,vatsa tai käsivarret punoittaa liikaa,kotihoitona voi laittaa kylmäkääreet,vaihtaen niitä aina kun kääre on lämmennyt.Suuremmat ja syvemmät palovammat kuuluvat aina ensiavun piiriin.

Minun ensiapupakkaukseeni(tai paremminkin kassiini)kuuluu aina Lavendelli,RescueRemedy,joista ensimäistä käytetään vain ulkoisesti ja jälkimäistä myös sisäisesti ensiapuna.Molemmat ovat myös rauhoittavia.Jos matkalla vaikkapa univaikeuksia,sipaisu Lavendel.sekoitusta rintaan(tai yksi pisara) ja ongelmatilanteissa 3-4 tippaa vesitilkkaseen sekoitettuna suuhun,hetken pidättäen ennen nielaisua       (vaikutus alkaa jo limakalvolta)

Tietenkin pidän myös Kuusenkerkkäuutetta pipettipullossa mukana jos flunssaoireet,tai kurkkukipu yllättää ja nyt myös kokemusta punkkisodassa.Taisin huumata ne punkit ja ei päässyt iho infektoitumaan.  Matkoilla olen voinut auttaa monia tippapulloineni ja saanut hyvää palautetta.

Hyvää turvallista kesän jatkoa,pidetään itsestä ja toinen toisistamme hyvää huolta,nautitaan!!!


Kuvassa Ruusutippoja ja Ruusuvettä syntymässä,sekä ulkoiseen että sisäiseen käyttöön.On myös rauhoittava vaikutus.Tippoina myös intuitiota,luovuutta lisäävä.

19. kesäkuuta 2022

MIELENTERVEYDEN JA TERVEYDEN TUHOTYÖTÄ,(onko tämä tarkoituksellista?)

Otsikon tavoin joutuu miettimään ja kyselemään ja taisipa hiljattain tulla vastaus ihan oman kokemuksen kautta.Luulempa että moni kokee,tuntee samaa,mutta ei pysty huomioimaan mistä pahaolo johtuu?

Heräsin jokuaika sitten iloisesti,terveenä,söin aamiaisen ja katsoin klo 9 uutiset.Piakkoin huomasin olevani äärettömän vihainen,tuntui että voisin hajottaa kivitalon,tai kuristaa jonkun henkihieveriin.Tuollainen yllättävä viha ilman ymmärrettävää syytä herätti miettimään mistä oikein on kysymys?Pian alkoikin nousta kuvia kuin TV ruudusta,murskattuja taloja,uutisvirtaa tähän tapaan. Inflaatio,talous näkymät heikot,korot nousee,asuntolainaa liikaa taloyhtiöillä ja omakoti asujilla,sos-ja terveyspalveluihin ei pääse,vanhustenhoito retuperällä,syksyllä saattaa vaania uusi pandemia!?Ostovoima heikkenee,tulisiko jakaa rahaa heikommassa asemassa oleville,vai laskea veroja?

Tätä meille syötetään päivästä toiseen,jos siitä ei tressaannu ja masennu,niin mistä sitten? Onneksi sain vihakohtauksen,jossa purkautui paineeni,enkä masentunut.Totesin kyllä että velkaa on ja taloyhtiössä tehdään remontilla lisää,meidänkin piikissä on jo yli 40tuhatta,joka pieniin tuloihimme nähden on paljon.  Henkilökohtaisesti en hätäile,enkä valita,kaikki on hallinnassa,me selviämme,mutta toivoisi positiivisia uutisia edes kerran viikossa.Toivoisi maan-äitiä ja-isää,jotka sanoisivat Suomalaisille,te olette urhea kansa,yhdessä me selviämme,olemme pahemmastakin selvinneet. Politikot eivät sitä tee,niiden on aseteltava sanansa niin että ääniä tulisi lisää,ettei ainakaan menetä äänestäjiä.(vaikkapa luvata utopiaa)

Sodasta ja uhkista huolimatta löytyy hyviä uutisia tälläkin hetkellä,suorastaan ihmeitä tapahtuu.Ihme on kuinka Ukrainan kansa kestää,miten heidän Presitenttinsä sai kuin hengen vuodatuksen viisautta,voimaa,  tahtoa,jota hän valaa taistelijoille ja kansalleenkin.Hyvä uutinen on auttamishalu ja tahto meidän ihmisten keskellä euroopassa ja osin kautta maailman.Varmaan siellä sodan keskellä on monia urheita tekoja,joista ei uutisoida.

Hyvissä uutisissa voisi kertoa mitä positiivista tapahtuu koettelemuksissa ja vastoinkäymisissä niin yksilölle kuin kansoille ja ihmiskunnalle.Parhaimmillaan ne auttavat kasvuun,kehittymään,pitkän harppauksen henkisessä evoluutiossa.

14. kesäkuuta 2022

KYLLÄ ON OLLUT KÄYTTÖÄ KUUSENKERKKÄUUTTEELLA

Hyvä että vanhaa satoa on ollut vielä käytettävissä,kun uusi on vasta muhimassa,valmistuen 28.6(pulloihin on hyvä laittaa aina päivämäärät ja sisältö) Hammas-ienoperaatiosta jo kerroinkin ja nyt iski uusi ongelma metsässä reissatessani,eli punkki imaisi itsensä reisi-takalistoon. Kummallista että oli päässyt pöksyihini vaikka olin pukeutunut kokovartalovaatteisiin ja vielä kumi saappaat sukkien päällä ja hattu päässä.    Näköjään kannattaa tähän vuodenaikaan pitää punkkitarkastus metsästä tai jopa puutarhasta palattua.Sain pinseteillä punkin kokonaisena,vielä laihana.Suihkuttelin kuusenkerkkäuutteella ennen operaatiota ja sen jälkeen ja nyt yön nukuttuani pöhötys ja punotus on lähes poissa. Huomasin tuon tuholaisen vasta illalla vaatteita vaihtaessani nukkumaan mennessä ja käteni kopsahti aristavaan paikkaan.Olisipa tullut hyvä video,Martti näytti kohdevalaisimella valoa ja minä hoisin kirurkisen osuuden,oli muuten tyyppi tiukassa.  Huumoria otettiin avuksi,totesin olevani hyvin "rokotettu",koska lapsena äitini sai kaivaa punkkeja harva se viikko,kun lepikoissa juostiin ilman kenkiä vähissä vaatteissa.

Seuraavaksi,viimeistään Heinäkuun aikana kerron särkyyn,kolotukseen auttavista kasveista,kuten mesiangervo ja unta antavista,esim.Kanervankukka ja Sitruunamelissa.Nuo kaikkihan ovat keskikesän ja syyspuolen satoa. Nyt toivottelen lukijoilleni hyvää juhannuksenaikaa ja ihanaa alkukesää.Kommetteja ja kysymyksiä voi lähettää!! 

8. kesäkuuta 2022

KUUSENKERKKÄUUTTEEN VALMISTUSTA JA KÄYTTÖÄ

 

Tänään sain kuusenkerkät pulloon ja päälle kirkasta Tapio viinaa niin että kerkät peittyvät reilusti,jäipä pakkaseenkin. Kun kolme viikkoa on kulunut komeron pimennossa,silloin tällöin pulloa ylös alas heilutellen,on siivilöinnin ja pullotuksen aika.Perskoja en tietenkään heitä hukkaan vaan jätän ne pulloon,niistä saa jalkakylpyjä ja voi tietenkin syödä napsia esim,flunssaaikaan.

Kuusenkerkkäuutteella voi hoitaa suunlimakalvon tulehduksia,ientulehdusta ja hampaanpoiston jälkeistä haavapintaa.Tein itse implantin asennusvaiheessa juurikin noin, hammaslääkärin ihastellessa hyvää tulosta(kerroin rehellisesti millä hoisin)

Tein muuten elämäni ensimmäisen voikukkasiman,kuvassa kattilassa jäähtymässä,hyvälle maistuu.

5. kesäkuuta 2022

LISÄÄ TIETOA LUONNONKASVEISTA JA YRTEISTÄ

Nyt on itselläni kiireinen sadonkorjuuaika,mutta koetampa vähän lisätä tietoa,koska etenkin kuusenkerkät ja nokkonen näyttävät kiinnostavan lukioitani.

Tunnustan että nuo ovat lemppareitani myös minulla,lisättynä Koivunpakurilla,jota juon teenä ympäri vuotta.Noissa kolmessa on myös,ehkäpä eniten terveysvaikutuksia.Yleisesti sanottuna luonnonkasvit ja yrtit sisältävät runsaasti vitamiineja,kivennäisaineita,proteinia,antioksidantteja.Ihmiskehon solukko koostuu paljolti samoista aineista äiti-maan kanssa,joten imeytyminen on luonnollista,esteetöntä.Olemme biolokisesti,sekä emotionaalisesti osa luontoa.

Teeaineksiksi kerään voikukan,horsman,poimulehden,mustaherukan,mintunlehtiä ja syksymmällä ruusunterälehtiä.Kuivattuna säilytän paperipusseissa,tai tummissa lasipurkeissa,joko sekoituksena,tai erillään. Viherjauheena voi käyttää kaikessa ruan valmistuksessa,leivonnassa,mouseissa,kohtuudessa kuitenkin.Etenkin nokkosta käytän keiton ja kastikkeen lisäksi sämpylöissä,pannurieskassa.Surimmaksi osaksi kuivatan nokkoset,koska se on kätevä käyttää,mutta osan pakastan ryöppäyksen jälkeen annospurkkeihin,tai pusseihin.Tänään juuri laitoin sekä pakkaseen,että nippuja riippumaan saunan pimentoon.Kun ne ovat sopivan rapeita,riivin hanskat kädessä purnukoihin tai pusseihin komeron pimentoon.Jos ei omista kuivuria,hyvä kuivauspaikka onkin puhtaan vaatteen päällä saunan lauteilla jälkilöylyssä(40 astetta korkeintaan) Jos sinulla on aitta,se on verraton kuivauspaikka,joko nipuissa tai vaatteelle levitettynä,koska siellä on hyvä ilmanvaihto ja alkukesän ilma on hyvin kuivattava.

Aloittelijan on syytä olla varovainen,ettei kerää myrkyllisiä kasveja.Yksi hyvä nyrkkisääntö on,että kaikki ne kasvit joiden marjoja syödään(manssikka,mustikka,puolukka,pihlaja,omena) niiden lehdet ovat käyttökelpoisia ja niissä on samat vitamiini ym,pitoisuudet.Siispä nuoret pihlajanlehdet ovat C-vitamiini lähde.Siksipä kuivatus alle 40 asteessa,niin yrteissä kuin marjoissakin on nyrkkisääntö,ettei vitamiinit tuhoudu. Jos keräät itse luonnosta,lisäantimena on säilöä kaikilla aisteilla luonnonkauneus ja parantavat vaikutukset.Huomioi kuitenkin jokamiehenoikeudet,esim,koivunpakureiden keruuseen tulee olla maanomistajan lupa,marjat ja niiden lehdet on yhteistä,kunhan ei mennä toisen pihaan,eikä liian lähelle. Samoin läheltä valtateitä ei kannata kerätä saastuneita yrttejä.Nyt on muuten täällä pohjois-karjalan tienoolla alkava viikko 23,parasta kuusenkerkkien keruuaikaa,siispä Alkoon 38-40 % kirkasta viinaa ja pullot esiin,uutteen tekoa varten.Tarkemmat ohjeet löytyy tästä blokistani aijemmin. 

19. toukokuuta 2022

LUONNON ANTIMIA RUAKSI TERVEUTTÄ TEKEMÄÄN

 

Tässäpä kevään ensimmäiset antimet luonnosta,heti ruaksi ja kylläpä maistui.Nokkoset muutaman minuutin ryöppäyksen jälkeen keitoksi ja kastikkeeksi. Vuohenputken lehtiä salattiin.Koivutkin ovat sopivasti hiirenkorvalla,laittaakseni salattiin ja teeksi. Sinisellä lautasella katajanmarjoja,nuo mustikan väriset ovat kypsiä,joita käytetään virtsatieinfektioissa hoitona ja kroonisissa tapauksissa ennaltaehkäisyyn.Apteekista niitä saa ja käyttöohje eli resepti mukaan.Korkeintaan 4 marjaa päivässä,koska ne ovat voimakkaita. Kerron myöhemmi terveysvaikutuksista lisää,noista kuvassa olevista mm,ssa.

12. toukokuuta 2022

KYSELE,KUUNTELE KEHOSI VIESTEJÄ !!!

Näin se jälleen kävi,että kehoni ilmoitti,nyt tarttis tehdä jotain.Ilmoitus tuli pöhöttyneiden jalkojen ja virtsaamis häiriöiden kautta(ei tulehdus oireita)

Useinkin tällaisessa tilanteessa käyn keskusteluja kehoni kanssa,mitäs nyt on mennyt pieleen?Luotaan lähimenneisyyttä ruuan,juoman,liikunnan ja mielialankin saralta.Löytyi moniakin laiminlyöntejä,aivan   kuin kehoni olisi vastannut,Aila vastaan Aila systeemillä.Oireethan ovat niitä viestintuojia,joita meidän tulisi kuunnella,ei tukahduttaa oiretta,vaan pysähtyä kuuntelemaan ja tehdä mahdolliset korjaukset?

Löysin oitis useammankin tekijän joilla olen ehkä rasittanut munuaisiani ja sieltä kautta nestetasapainoa. Aloin tutkistella jalkapohjistani munuais-ja virtsarakkopistettä,sekä kyseisiä johtimia,meridiaaneja,kaikki arkoja,etenkin munuaiset ja rakko,kuin puukolla tökkäis. Aloin tehdä päivittäin vyöhyketerapiaa jalkapohjiini ja lymfaavaa hierontaa nilkkoihin .sääriin,taipeisiin.Ravinnon ja nesteiden laadun ja käytön suhteen oli tehtävä myös muutosta.Yrttipuolelta oli valittava munuaisia puhdistavia,toimintaansa tukevia tuotteita,kuten nokkonen,voikukka,koivunlehti teetä. Ruokaa nokkosista tein monella eri reseptillä.harmi että mahla jäi keräämättä,se olisi yksi parhaita tässä tilanteessa. Huom,näitä munuaisten toimintaa,nestettä poistavia yrttejä ei tule käyttää jatkuvasti,vaan n,2 viikon kuureina vaihdellen tuotetta ja pitäen välillä viikon tauko.

Pian alkoi vaikutus näkyä ja tuntua,nesteitä poistui,nukuin tavallistakin syvempää unta 8-9 tuntia(-vessa reissut 1-2 kertaa) yössä. Pian saa luonnosta tuoretta nokkosta,voikukkaa ja koivunsilmuja,hiirenkorvia teeksi ja salattiin,ne ovat mahtava apu tässä tilanteessa tukien munuaisten toimintaa ja poistaen nesteitä.

Tiedän kokemuksesta että Lääkäriltä olisin saanut reseptin nesteenpoistolääkitykseen,joka kyllä poistaa nestettä,mutta on enemmän oiretta,kuin perusongelmaa hoitava.Ensin on viisaampaa turvautua luontaiseen,kehon toimintoja tukevaan hoitamiseen ja vasta sen jälkeen tarpeen niin vaatiessa kemiallisiin lääkkeisiin siihen rinnalla.

Kaikilla on mahdollista etsiä ja löytää tukea ravitsemukseensa,yrttilääkintään kirjallisuudesta,alan asiantuntioilta,sekä hoitoja vyöhyketerapiaa,lumfaa,akupunktiota ja heillä on yleensä laajennettua tietämystä kokonaisvaltaisesta hoitautumisesta. Pyrin olemaan yhtenä tällaisena auttajana tämän plokini kautta ja minulle saa myös soittaa,oman tietämykseni jakamisen lisäksi tiedän monia hyviä hoitajia ja kanavia ympäri maata.(gooklettamalla löytyy lisää)

  

 

 

 

29. huhtikuuta 2022

MIKÄ ON SALAISUUTESI,PYSYÄ NOIN TERVEENÄ (kysytään minulta toistuvasti)

Taas viikko sitten tuo kysymys esitettiin ystävämme tupareissa.Koetin soperrella lyhykäisesti mielestänäi tärkeimmät tekijät,yksi niistä oli paasto 2 x vuodessa.Nyt kun olen ollut 5 päivää kevyt paastolla,olen mietiskellyt tarkemmin,ikäänkuin kokonaisuutta,alkaen ilmeisestikkin hyvistä geeneistä?Siihen ravinto ja liikunta lisättynä,antanee hyvän pohjan. Yhtä tärkeänä pidän psyykkis-henkistä puolta.Koetampa paljastaa näkemystäni kokemuspohjalta,omassa itsessäni,sekä asiakkaitteni kautta tehdessäni luontaishoitoja parikymmentä vuotta.He ovat olleet opettajiani,ei vain asiakkaita joita olen hoitanut,antaessaan saa.Teen tämän luettelonomaisesti,välttyäksen jaarittelulta.Ehkä olisikkin helpompi luetella ne tekijät,jotka vaikuttavat terveyteemme negatiivisesti.

Heikko itsetunto,alemmuuden kokeminen,(tehdessäni hoitoja tämä nousi ongelmien kärkeen terveys ym, ongelmien syntyyn)

-pelko,turvattomuus,kateus,viha,Jumalakin on ihmisen kaltainen,vaativa,rankaiseva!

-työ jota on pakko tehdä elannon saamiseksi,ei taipumuksia vastaava.

-heikot,sekavat ihmissuhteet,yksinäisyys,joka on monien tekijöiden summa.

Voin tunnustaa,että minullakin oli heikko itsetunto nuorempana.Rima oli korkealla joka suhteessa,en ollut riittävä.Sairastin infektioita,särkyjä ja söin lääkkeitä kunnes vatsahaava herätti ja pelasti minut.Siitä alkoi itsehoito tuhosta terveyteen ja tasapainoon,eheyteen.(Kirjani Eheytyminen kertoo tuosta matkasta ja monen muun hoidoissani käyneen) Kun sain oman itsetuntoni kohilleen,tuli halu auttaa ja jakaa muille hoitojen ja keskustelujen kautta.Se oli tavallaan kuin vertaistukea,koulutuksen  lisäksi omakohtaiset kokemukset.Luulempa että juuri siksi minun kuului kulkea tuo rankka vaihe.

Työ jota tein,tein iloiten sydämellä,rakastin sitä.Siinäkin oli johdatus,vastustelin kovasti Kätilöopistoon menoa,äitini lempeästi ja ovelasti johdatellessa polkuani siihen suuntaan.Tunsi tyttärensä.

Samalla kun paranee fyysisesti,eheytyy ja paranee henkisesti,hengellisesti.Minulta poistui uskomuksista vihainen,rankaiseva korkeampi voima,Jumala ja sain tilalle lempeän,rakastavan Isä-Äiti Jumalan.       Samalla on poistunut kaikkinainen pelko,olen turvassa tässä ja nyt.Olen saanut paljon uusia ystäviä  joiden kanssa on syvää henkistäkin yhteyttä.Usein tiedämme jo etukäteen puhelin yhteydestä,kumpi vain ehtii ensin soittaa.Tunnen myös auttajien,enkeleiden,oppaiden,kodin henkien läsnäolon vahvana vaikka en heitä selkeästi näekkään.Mestarimmehan sanoi;Autuaita ne jotka uskovat vaikka eivät näe!   Johdatus on myös tuonut rinnalleni kuppanin,voisi sanoa sielunkumppanin.Siitä kerron enemmän kirjassani Ihmeitä tapahtuu luonnollisesti.    

27. maaliskuuta 2022

MIETTEITÄ METALLI-JA SÄHKÖISISTÄ HERKKYYKSISTÄ

 Olemme fyysisesti yksilöllisiä,toista sinua ei ole.Joku on herkkä monellekin aineelle,jopa aineettomuudelle,kuten toisen ihmisen ajatuksille ja energialle,kuten erityisherkät.Nuorempana sain sähköisiä iskuja sähkölaitteista,autonovista,jopa toisista ihmisistä.Nykyisin se on vähentynyt,mutta tilalle on noussut tietyt ruoka-aineet,metalliherkkyys ja maasäteilylle,josta hiljattain kerroin tässä blokissa.Luulempa että viimeksimainutulle olemme tietämättämme herkkiä kaikki ja he joilla sähkömangneettinen varaus on korkeampi,reakoivat voimakkaammin? Olette varmaan huomanneet,kuinka korat ja kissat etsii ja pyörii,nukkumapaikan ja levähdyspaikan löytääkseen.

Olen alkanut epäillä esimerkiksi rintaliivien metallisia tukikaaria ja superlonia kupeissä epäterveeksi osalle ihmisiä.Riisuessani niitä,sähköinen räiske tulee joskus ja hiljattain vasen rintani kipeytyi,jopa pahkan olin tuntevinani rinnan ja kainalon välillä.Heitettyäni liivit vek`, ongelma korjautui melko nopeasti,ei tarvinnu mennä mamokrafiaan. Olen tullut vähän skeptiseksi kotimme ja työpaikkamme sähköisyyden ja elektroniikan suhteen,ne voivat olla osalle ihmisiä suorastaan sairauksia aiheuttavia.    Ehkäpä tulevaisuudessa voidaan näitä mitata ja jos moista herkkyyttä havaitaan,voisi työntekiä saada itselleen sopivamman työympäristön.

Siihen saakka kun olemme epäilyjen ja epämääräisten oireilujen varassa,kannattaa välttää ylimääräistä elektroniikkaa,joka ei ole ihan välttämätöntä,kuten kaiken maailman mittarit. Joku aamu TV,ssä oli joukko ihmisiä keskustelemassa tuosta aiheesta.He kertoivat mitä kaikkia mittareita heillä on kotonakin,ranteessa, nilkassa,jopa laite joka mittaa paljonko ilmaa puhdistavat viherkasvit ovat työtään tehneet tänään.Täytyy sanoa että minä suorastaan järkytyin! Mihin kaikki luonnollisuus katoaa?Tällä menolla aistimme turtuu,sairaudet lisääntyy,etenkin heillä jotka ovat herkempiä.En halua pelotella,mutta käytetään tervettä järkeä ja näitä omia aistejamme,kun ne ovat meille annettu käytettäväksi.

6. maaliskuuta 2022

JÄLLEEN OPETUSTA OMAN KEHONI KAUTTA

Olen aijemminkin havainnut ja myös kertonut blokeissani,kuinka käyn läpi jonkun terveydellisen ongelman oppiakseni ja auttaakseni muita.Tässäpä viimeinen sellainen.

Muutamia päiviä sitten alkoi selkäni kipeytyä vyötärön tienoolta.Olen koettanut venyttelemällä,joogaten  ja rentouttamalla hoitaa ja saada kuntoon,kuten ennenkin,mutta nyt vain pahenee.Tänä aamuna teki tiukkaa päästä ylös edes vuoteesta ja totesin levossa ongelman vain pahenevan.Eilinen hiihtely jäällä ja saunominen tuntui sitä vastoin tekevän hyvää.Miettiessäni tätä kuviota,minulle jysähti,onkohan vuoteeni sijainnilla merkitystä?Vaihdoin nääs nukkumapaikkaa hiljattain.Onko kysymys mangneettikentästä,tai vesisuonista? Pyytäen äiti-maata ja yläkerran apua heilurin kanssa tutkimiseen ja sieltähän ongelman ydin löytyi.Juurikin siinä kohden jossa vyötäröni lepää öisin,on mangneettikenttien risteymä.Katsoin edellisen nukkumapaikan energioita ja ne olivat puhtaat,ei haitallista säteilyä.

Olen täysin unohtanut nämä maasäteilyt ja mangneettikentät,vaikka aikoinaan sain eräältä varpumieheltä avun vastaavassa tilanteessa,muutettuamme omakotitaloon.Samalla tavalla vuoteeni sijaitsi m,k risteys-  alueella.Myöhemmin kävin Esko Jalkasen kurssilla,voidakseni auttaa ihmisiä tälläkin sektorilla,mutta varpu ei minulla toiminut.Joskus 2000v alkupuolella minut opastettiin heilurin käyttöön,tehdäkseni chakra-aura tutkimuksia ja hoitoja.Siitä pikkuhiljaa laajeni heilurin käyttö muuhunkin toimintaan.Kävin jopa muutamalle hoitoasiakkaalle katsomassa sopivaa nukkumapaikkaa,kun heillä oli käsittämättömiä esim.selkäkipuja jotka katosivat kesämökillä tai matkoilla,palaten kotiin tultua ja sieltähän ongelma löytyi,sängyn alta.

Ihminen on sähkömangneettinen olento ja maassa on mangneetti radat kuin verkkona planetan ympärillä,ei se sen kummempaa ole.Kaivon katsojat etsivät varvulla vesisuonia,se on sama asia. Muinoin kodissani käynyt varpumies poisti,tai siirsi säteilylinjaa,minä en sellaista osaa.Mietin nyt,ehkäpä sitä voisi hoitaa,kuten hoidan chakroja ja energiakenttää puhdistaen,avaten(tukkeumat),     ladaten puhtaalla energialla? Jos ja kun olemme yhtä äiti-maan kanssa,yhtä toinen toisemme kanssa,yhtä Jumalallisen kanssa,nämä alkaakin tuntua luonnolliselta.Aina kun alan tutkia heiluria apuna käyttäen,pyydän yhteyden Jumalalliseen valoon ja rakkauteen,alkulähteeseen,auttaakseni kyseistä ihmistä,tai asiaa.

22. helmikuuta 2022

KÄYDÄÄNKÖ KAUPPAA TERVEYTEMME KUSTANNUKSELLA?

Olen vierastanut alusta saakka käsitettä ELINTARVIKE TEOLLISUUS. Nyt se alkaa hahmottua kaikessa petollisuudessaan.On Lääketeollisuus,elintarviketeollisuus ja suuret jättifirmat jotka näitäkin pyörittää.Tuntuupa että bisnes on tullut tärkeimmäksi,ei ihmisten terveys?Näin meille kuitenkin yritetään selittää,terveyspolitiikan keinoin.

Olemme varmaan itsekukin huomanneet miten valtavasti valmisruokapaketit ovat lisääntyneet kauppojen hyllyillä,on jo vaikeuksia löytää pelkkiä raakaaineita kokattavaksi.Samanaikaisesti huomattava lihavuus ja väestön sairastavuus lisääntyy.Ylipainosta voidaan jo puhua kansansairautena,Amerikan malliin.         Prosessoidussa ruokatuotannossa käytetään halpoja rasvanlähteitä,niin kasvis-kuin eläiperäisiäkin.Siihen moni pikaruan syöjä käyttää makeita juomia kyytipojaksi.Tässä systeemissä ajanmyötä tulee suolisto ongelmia,vääristynyt bakteerikanta ja immunipuolustus laskee,ollaan herkkiä infektioille,ei vain koronalle vaan kaikille pöpöille.

Kaiken kukkuraksi ollaan suunnittelemassa ruuan teollista tuotantoa,ehkäpä siksi maataloutta ajetaan alas? Missään tapauksessa ei ole tarkoitukseni pelotella,sitä pelkoefektiä on ollut ilmassa ihan tarpeeksi ja sekin alentaa immuniteettiä. Meidän on hyvä tiedostaa ja toimia vastavirtaan,eikä antaa viedä itseämme kuin pässiä narusta talutettais.Omakohtaisena kokemuksena voin kertoa kuinka rajusti hyppäsi kolesteroli,se huono,eli ldl,kun siirryimme käyttämään kasvisruokakermoja maito-ja viljaherkkyyksieni takia.Hälyttävät ldl arvot laskivat,kun siirryin takaisin lactoosittomaan kevytkermaan ja niukasti sitäkin.

Tämä nykyinen tehtailu on monia inspiroinut haaveilemaan omatuotantoyhteisöistä maaseudun rauhassa ja puhtaan luonnon keskellä.Yhteisössä viljeltäisiin mahdollisimman paljon tuotteet itselle ja loput lähiympäristön tuottajilta,mieluusti bioviljelmiltä. Tuollaiseen yhteisöön olisin valmis satsaamaan minäkin ja viettämään siellä vanhuudenpäivätkin. Loppujen lopuksi niin vähän on tarpeen,juurekset,viljat,marjat ym metsän-ja luonnonantimet,kalalla ja riistalla täydennettynä.



      

25. tammikuuta 2022

JÄÄTELÖ HEDELMISTÄ SYNTYY KOTONA

Viime kauppareissulla ostin alennusvakasta hedelmiä,olemme todenneet ne herkullisen kypsiksi ja maukkaiksi.Niistäpä nousi mieleeni jäätelöresepti,pelkistä hedelmistä ja marjoista.Jossain vaiheessa kun olin täysin kasvissyöjä,sokeria vältellen ja makeaa kuitenkin ihminen luontaisesti kaipaa ja tarvitsee,    yllätin vieraatkin usein tällä jäätelöllä.Palaute oli ihastunutta,joten täässäpä resepti lukijoilleni.

BANANI-MARJAJÄÄTELÖ:

-puolen litran pussi pakastettuja bananeita

-1dl pakastettuja manssikoita(tai jotain muuta makeaa marjaa)

-1-2 rkl puolukkahilloa(tai jotain muuta kirpeää marjaa)

Kaikki laitetaan hieman sulaneena tehosekoittimeen ja annetaan pyöriä vaahtomaiseksi.

Nautitaan hyvässä seurassa yksin tai yhdessä ystävien kanssa.

Bananit tulee olla tosi kypsiä,mutta ei pilaantuneita.Juuri noista allennusvakoista löytyy parhaat ja halvat.  Niitä voi ostaa suuremman määrän pakastettavaksi kerralla,joten aineet löytyvät yllätysvieraillekkin.    Tietenkin bananit kuoritaan ja viipaloidaan,esim ½ litran purkkeihin tai pusseihin pakastumaan.Pakastetut hedelmät ja marjat otetaan hetkiseksi huoneen lämpöön(tai tunti ennen käyttöä jääkaappiin)hieman pehmenemään,että t-sekoitin tai sauvasekoitin jaksaa jauhaa kuohkeaksi.Makusi mukaan voit laittaa kirpeyttä puolukkahillosta.Mielestäni banani-manssikka on liian makea,joten lisään puolukkaa.Halutessasi ja makuja vaihdellen voit maustaa vaniljalla tai kenelilla,tai jopa kardemummalla.Yllättäviä,terveellisiä makuelämyksiä sinulle!!! 

12. tammikuuta 2022

SOPIIKO LUONTAISEN ITSEHOIDON TEEMAN ALLE YMPÄRISTÖ?

 Otsikko on kysyvä,vastaan omasta puolestani kyllä,mitä suuremmassa määrin.Viimeaikoina minua on askarruttanut pandemiaakin enemmän maaplanettamme ja ilmaston tila.Tämä planetta antaa ja tarjoaa meille kaiken,ruuan,vaatteet,talot ja tavarat,mitä me annamme sille,huonoa tuhoavaa kohtelua.Ei ole tarkoitus syyllistää ja pelotella,mutta auttaa meidät itsekunkin miettimään,mitä omalla kohdalla voisi tehdä,tai jättää tekemättä,että saisimme tulevaisuudessakin kaiken tarvitsemamme ja vielä mahdollisimman puhtaana,terveyttä tukevana.Suurin ja tehokkain askel lienee tuhlaavan,ylikuluttavan elintason hillitseminen.Omassa elämässäni olen koettanut pyrkiä siihen suuntaa,paitsi lennellyt talveksi ulkomaille,mutta nyt korona tuli esteeksi,pitäisi kai kiittää huomautuksesta?Mielestäni tuo veijari onkin koettanut meitä pysäyttää,mutta huonolla menestyksellä. Meidän tuleekin aloittaa ihan omasta itsestä ja jokapäiväisestä arjesta,jääkaapista,ruoka-ja vaatekomerosta.

Biojätteet paperit,pahvit ym, lienemme jo itsekukin oppineet lajittelemaan,mutta heitämmekö surutta pois ruuan tähteet ja suositellun käyttöpäivän ylittäneet tuotteet.Käyttämällä aistejamme,haistaen,maistaen ja tarvittaessa muunnellen,kuten hapantuneesta kermasta tulee mainio kakku,tai pannukakku.Samoin ruuan tähteitä voi muunnella uudistaen.Mieheni usein toteaakin,tämähän on parempaa kun eilen se alkuperäinen. On hienoa että kirpputoreilla kierrätetään,mutta siinäkin on vaarana että hyvällä omallatunnolla voi ostaa aina kausivaatteet ja tuotteet,vieden entiset kirpparille.Onneksi meillä kaikilla ei ole vara siihen.Sanon onneksi,koska epäilen ilmastonmuutoksen ja luonnon tuhoutumisen osaltaan vaikuttavan siihen,että aina vain sairastamme enemmän ja ne tulevat vaikeammin hoidettaviksi,jäljitettäviksi.Tämä pandemia lienee yksi osoitus siitä,virus muuntautuu nopeasti,ihminen ei pysy keksintöineen perässä.

Olenkin alkanut haaveilla ja visioida pienyhteisöjä,joissa elettäis mahdollisimman luonnonmukaisesti,  keräten luonnosta,tuottaen yhteisön mailla ja käyttäen lähituotettua ruokaa ym tuotteita.Haaveissani näen että tänne Pohjois-Karjalaan syntyy yksi sellainen,ehkäpä oikein esimerkkinä muille,ympäri maatamme tuleville.Nuorista tämä potentiaali voisi löytyä,heille ilmastomasennus voisi antaa sysäyksen toimintaan,tervehdyttävällä tavalla.Tällaisia nousee mieleeni,täällä toistaiseksi puhtaan luonnon keskellä hiihdellessä.