Olen kertonut aijemmin kuusenkerkkä uutteesta ja kuinka sitä valmistetaan.Nyt on pakko kertoa sen upeista vaikutuksista.
Muutamia viikkoja sitten tunsin että infektio on iskemässä hengitysteihini joten aloin heti ottaa kk-uutetta.Lisäksi otin 3 tbl Sinkkiä ja jatkossa norm.annoksen eli 1 tbl päivässä. Yöksi voitelin kuusenkerkkäuutteella vielä rinnan ja kaulan alueen
Näinpä sain taudin käännytettyä"ovelta",ei päässyt peremmälle,eikä tämä ole ainoa kerta,vastaavaa on tapahtunut ennenkin.
Kun tuosta meni pari viikkoa,alkoi nenä ja vas poskiontelo oireilla,kipua,
aristusta,kirvelyä ja poskipää punoitti.Ehkäpä taudin aiheuttaja oli jäänyt kytemään elimistööni?Sain inspiraation kokeilla kuusenkerkkäuutesuihketta suoraan sieraimeen ja voitelin myös poskea.Kirveli kyllä sieraimessa,mutta kerta hoito riitti.Minulla on ollut elämässäni pari kertaa poskiontelotulehdus,joten tiedän ja tunnistan sen.
Sinkkiä olen syönyt nyt jatkuvasti kun on tautinen aika,mutta pidän taukoa viimeistään kun lähden etelän aurinkoon, Myöskin D vitamiini on tärkeä,se minulla on kalcium mangnesium tbl yhteydessä,siitäkin voin pitää paussia ollessani auringossa.
Nämä vinkit siksikin että vähä aurinkoisen kesän jälkeen olemme vaarassa infektioille normaalia enemmän.Sekä luonto,kasvillisuus,että me ihmiset olemme saaneet niukasti auringon eliksiiriä.Lisäravinteet lienevät nyt tarpeellisia monipuolisen ravinnon lisäksi.
Monet tuttavani ja blokini seuraajat ovat kertoneet tehneensä keväällä kuusenkerkkäuutetta,mutta ellei sinulla ole,voit korjata asian ensikeväänä.Ohjeet löytyy aijemmista teksteistäni.Myöskin minulta saa,30 ml suihkepulloihin laitettuna,mutta 30.11 lähden 3 kk.deksi Tenerifalle.
Havupuiden neulasista on Oulun Yliopistossa kehitetty ja kehitteillä terveys-ja hoitotuotteita.Näiden tutkijoiden mukaan täällä pohjoisella pallonpuoliskolla on puilla ja kasveilla aivan erikoista antia terveydellemme.Odotan mielenkiinnolla mitä kaikkea löytyy ja kehitetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti