29. joulukuuta 2020

VISIOITA HOITAUTUMISESTA TULEVAISUUDESSA(ITSEHOIDOSTA)

 Pitänee olla melkoinen optimisti nähdäkseen valoa tunnelin päässä tässä nykytilanteessa. Kuitenkin jos ajattelemme yksittäistä ihmistä tai kansakuntaa,kriisit oikein läpikäytyinä auttavat kehityksessä eteenpäin,näin uskon myös nyt tapahtuvan.

Minulla on sellainen kutkuttava näkemys ja visio,että tämä myllerrys pakottaa ihmiskunnan,sen eri tieteenalat kääntymään enempi ja enempi ulkoisesta sisäänpäin,niin myös lääketieteen. Voidaan puhua enemmän biolääketieteestä,ehkäpä ensimäisenä löytämään se sisäinen viisaus joka on rakennettu sisäisyyteemme,tehden yhteistyötä solujemme kanssa.Olen usein puhunut soluviisaudesta ja että solusi kuuntelevat sinua,lähetätkö niille positiivisia vai negatiivisia,pelkoon ja vihaan perustuvia viestejä.On myös solu muisti,tässä käytännön esimerkki.

Kun aikoinaan tein paljon hoitoja esim Rosenterapiassa(kosketushoito)saattoi nousta pintaan ensin iholle,sitten jo unohtuneen muistin kautta traumoja.Sieltä ihokosketuksen kautta nousi kuristamista,lyöntejä,insestiä.Niitä käsiteltykään anteeksiannettuaan voi parhaimmillaan vapautua,eli ne eivät ole enää soluissa sairautta aiheuttamassa.

Uskon vakaasti että mekaanisesta lääkinnästä siirytään voittopuolisesti bioloogiseen,siihen auttaa löydöt DNA,n alueelta ja 24 kromosomin paljastuminen(se on kuulema meissä,mutta piilotettuna) Tällä tiellä tietoisuudentasomme nousee,se vaikuttaa kaikillakin elämämme osa alueilla parantaen fyysisesti,henkisesti ja sielullisesti. Saamme yhteyden sisäisyyteemme,keitä me oikeasti olemme ja sitä kautta luojaamme. 

Olen alkanut luontaisessa itsehoidossa puhutella solujani,sinä viisas kehoni,viisaat soluni hoitakaa tämä kehoni epätasapaino tasapainoon ja kuntoon pyydän teille kaikkiallista energiaa avuksi. Olkoon vaikka uskomus,mutta se tuntuu toimivan. Esim.podin outoa kurkun ja nielun kutinaa,yskien etenkin öisin,lääkärin määräämät lääkkeet eivät auttaneet,mutta tuo itsehoito auttaa tehokkaasti,ongelma on lähes Poissa.

1 kommentti:

  1. Best 5 Casinos in Columbus, OH (MapYRO) - Mapyro
    Find 성남 출장마사지 the best Casinos in Columbus, OH 의정부 출장마사지 with MapYRO location 춘천 출장샵 map, photos, location information and Closest Casinos to Columbus, OH · 7. 과천 출장샵 Atlantic City Casino Resort and Spa · 8. 논산 출장샵 Golden

    VastaaPoista