3. lokakuuta 2022

VOIKO SOLUVIISAUTTA HERÄTELLÄ?

Jo toimiessani Terveyskeskuksessa Kätilöterveydenhoitajana,uumoilin jonkinasteista solutietoisuutta-/viisautta.Myöhemmin kouluttatuessani Luontaisterapeutiksi moniin eri hoitomuotoihin,tuo havainto sai vahvistusta.Nyt hoitaessani lähinnä itseäni,olen tullut suorastaan ihmeiden äärelle.Sen verran minulle pikkuremppoja annetaan,että voin niitä hoitaessani tehdä uusia havaintoja,suorastaan ihmeitä.Pienet sydänoireilut ja verenpaine on jo historiaa,pysyen oireettomana ja vakaana omahoidolla,mutta sittempä tuli uusi oire.Vasemman säären-ja reiden sisäpuoli(ns,pehmeä puoli) alkoi turvota ja lihaksissa oli kuin perunapelto,mukuloita täynnä,vaikka olin jo vuosia useita kertoja viikossa iltaisin hieronut rasvojen kanssa jalkani,sekä jumppauttanut niitä.

Aloitin keskustelut itseni kanssa,mistä on kysymys ja mitä voisin tehdä?Nuo tukkeumat olivat virtsarakko ja munuaismeridiaanilla.Muistin oitis että kolme-neljäkymmentävuotta sitten minulla oli lähes kroonisena tulehdukset kyseisissä elimissä. Tiesin kokemuksesta että yksi hyvä hoitautuminen olisi kehon puhdistaminen esim,riisi-sipulipaastolla,mutta juuri silloin en voinut viikoksi käydä paastoamaan,joten aloitin keskustelut epätasapainossa olevien ja myös terveiden solujeni kanssa.Sairaat soluthan ovat epätasapainossa,kasvaen villinä kuten syövässä.Sivelin ihoani ja sen alla olevia kertymiä puhellen,ohjeita antaen sekä sairaille,että terveille soluille.Kiittelen kehoni ja solujeni viisautta hoitaa epätasapainosta tasapainoon,kuten niiden tehtäväksi on alunperin tarkoitettu.

Nyt nuo kyseiset alueet nilkasta reiden juureen saakka ovat lähes terveen tuntuiset,eikä ole särkyjä,kuten pahimmillaan oli.Lisänä ja varmistuksena tilasin hoitoajan klassiseen akupunktioon Merja Tukiaiselle.   Tuossa hoidossa voidaan myös kartoittaa kyseisten elimieni kunto ja toimivuus. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti