Olen kirjoittanut sekä tässä,että ihmeitä tapahtuu blogissani minulle avautuneita ajatuksia ihmiskuntaa koettelevasta pandemiasta. Nyt haluan syventää meidän kaikkien mietittäväksi syitä miten olemme tähän tulleet ja mitä voisimme kukin kohdallamme tehdä.
Mietitäänpä kehityksen kulkua vajaan 100 vuoden matkalta. 1900 luvun alkupuolella elämämme oli niukkaa ja puutteellista,elettiin luontoyhteydessä ja luonnonmukaisesti. Kehitys kaikilla elämän osa-alueilla ryöpsähti liiankin suurella vauhdilla käyntiin,ei ollut aikaa jos haluakaan fundeerata mitä haitta vaikutuksia voi seurata luonnolle ja sitä kautta terveydellemme.
Kiihkeässä kuluttamisesta tuli hyve,kuluttamisella tuet kansantalouden ja hyvinvoinnin nousua. Ostovoiman tärkeyttä hoettiin kuin mandraa,se oli palkkaneyvottelujenkin keppihevonen. Vanhukset alkoivat tuntua rasitukselta,kun eivät enää osta ja kuluta riittävässä määrin. Automaatio,tekniikka ja tiedon kulku piti auttaa ja helpottaa,mutta tulimmekin entistä kiireisemmiksi. Hyvinvoinnista tulikin pahoinvointi,josta kärsimme kaikki,eniten heikommassa asemassa olevat ryhmät,vähävaraiset,vanhukset ja lapset (lapsiperheet)
Tässä tiimellyksessä on käynyt niin,että olemme kuluttaneet luonnonvaroja liikaa,jätevuoret kasvaa,ilmasto ja meret saastuu,tyytymättömyytemme lisääntyy,emme uskalla pysähtyä vetämään henkeä ja miettimään syitä ja seurauksia. En halua syyllistää, mutta voisimmeko itsekukin kohdallamme miettiä vaihtoehtoja esim.kuluttamiselle. Halutessamme löydämme aineettomia kulutuskohteita,rakentamalla luontoyhteyttä ja luonnonmukaisempaa elämää koko perheen voimalla koulu ja päivähoito mukaan talkoisiin. Liikunta hallit ja punttisalitkin voisivat osittain siirtyä luontoon käyttäen luonnon suomia mahdollisuuksia,näin on täällä Puertossa tapahtunut.
Nyt pandemian riehyessa etenkin ruuhkasuomessa,toivoisi päättäjien heräävän tekoihin että koko suomi pidetään asuttuna. Poliittisilla päätöksillä se on mahdollista,ei sillä että monet kaipaavat ja haaveilevat maaseutu tyyppisestä elämästä,mahdollistajia ovat poliittiset päätöksen tekijät.
Tällaisia ajatuksia nyt pandemian ollessa viestintuojana,että jotain on mennyt pieleen ja meidän tulisi löytää parempi polku ihmiskuntana. En usko että pelkkä suojautuminen ja toisistamme eristäminen,tai edes rokotus meidät pelastaa. Kaikenlaiset eliöt(suuri osa tarpeellisia) ovat aina olleet olemassa,bakt.ja viruksetkaan eivät mihinkään häviä,ne vain muuttavat muotoaan tullen vaarallisemmiksi kilpajuoksussa ihmisen kanssa. Olemme olleet siinäkin harhaluulossa että myrkyttämällä tuholaiset pelloilta,puutarhoista, ympäristöstä ja ihmisestäkin,vapaudumme niistä. Siinäkin menee lapsi pesuveden mukana,myös ne hyvät,terveyttä ja tasapainoa ylläpitävät tuhoutuu. Luonnonmukaisuus ja luonto tuo tasapainoa,siitä on paljon opittavaa ja sieltä löytyy paljon terveyttä tukevia jopa parantavia aineksia. Tiedekkin on jo todennut pelkän luonnossa liikkumisen terveys vaikutukset,älkäämme sahatko omaa oksaamme.
Tästä kirjoituksestani on lähes 1 vuosi,mutta koen sen edelleen ajankohtaiseksi,varsinkin kun kuuntelin tänään 15.2 asiantuntioiden selittelyä Ylen aamun parhaat ohjelmassa.
VastaaPoista