Terveydenhoitajaksi koulutettuna ja elämäntyön sillä saralla tehneenä olen huolestuneena seurannut,mihin on hävinnyt ennaltaehkäisevä terveydenhoito,sitä ei edes sanana mainita,teoista puhumattakaan.Nyt sitten talousvaikeuksissa kamppaileva Siun Sote joutuu menoruuvia kiristämään ja karsimaan entisestään. Olen joskus verrannut th, ennaltaehkäisyä liikenteeseen,jos sillä saralla ei tehtäis ennaltaehkäisevää toimintaa ja valistusta,vaan rakennettais lisää korjaamoja ja koulutettais alan ammattilaisia,syntyisi sielläkin samanlainen umpikuja ja kaaos. Voittoa ei tahkoaisi lääkefirmat,vaan autoteollisuus korjaamoineen.Onko mentävä vaikeimman kautta,ennenkuin herätään?Näissä mietteissä törmäsin lohdulliseen tulevaisuuden näkymään!
Tuossa artikkelissa ennusteltiin kantasolututkimuksen, sen kehityksen ja laajemman käyttöönoton mahdollistumista.Lisäksi biologian,elektroniikan ja tietoisuudentasomme nousun saralla tulisi tapahtumaan mullistavaa kehitystä,sekä ennaltaehkäisevänä,että hoidollisena toimintana. Pääasiassa tuo toiminta keskittyisi solujemme viisauden herättelyyn biologiaa ja elektroniikkaa,tekoälyä hyöduksi käyttäen. Minun oli aika helppoa luottaa tuohon mahdollisuuteen! Olen jo kauan kokenut ja puhunut soluviisaudesta ja solumuistista.Siispä uutta odotellessa,sivellään,taputellaan ja kiitellään viisaita solujamme.Sairauden ja kipuilevan paikan kohdalla voisimme intuitiivisesti alkaa nähdä tuo kohta terveenä,hyvinvoivana,kivuttomana,eikä pahinta odottaen. Intuitiivisesti voisimme kuin sädettää ongelmapaikkaa,jopa kasvainta ja alkaa nähdä kuinka se kertakerralta hoidellessamme pienenee ja pienenaa,alkaen näyttää terveeltä. (Kirjassani,Eheytyminen,parantuminen on eheytymistä, ilm.-07 olen tuosta menetelmästä kertonut)
Nykyisin sairauksien hoito on kemiallista,pahimmillaan lääkemääräyksiä etänä.Tulevaisuudessa muuttuu enenevässä määrin bioloogiaa ja elektroniikkaa apuna käyttäväksi.Hyvä niin,alamme olla kuormitettuja kemikaaleilla joita kertyy moneltakin taholta,esim ruuasta ja läkkeistä.Meidän on viisasta hoitaa terveyttä monipuolisesti ja luonnonmukaisesti mahdollisimman pitkälle ja ellei se yksin riitä,tulee kemialliset lääkkeet hyvänä kakkosena. Omalla kohdallani olen onnistunut tällä"reseptillä"melko hyvin,vain yksi pitkäaikainen lääke meneillään,pian 90v. Tietoa,itsehoitoon löytyy netistä,kirjallisuudesta,luontaishoitajilta,julkiselta sektorilta,jos sinne sattuis pääsemään,ei juurikaan saa,aikapulankaan vuoksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti