3. toukokuuta 2016

NYT ON PIAN AIKA KUUSENKERKKIEN KERUUSEEN.

Olen antanut aijemmin KUUSENKERKKÄUUTTEEN VALMISTUS OHJEET,
tässä blokissani,joten katsokaapa sieltä.

Nyt on aika seurata kerkkien kasvua ja kiirehti puhtaaseen metsään niitä keräämään.4 päivää sitten olivat vain muutaman millin kokoisia,mutta tällaisen lämpöaallon ollessa ne virahtavat hetkessä sopivan kokoisiksi,eli 1-1½ cm kun ne ovat vielä kiinteitä on paras keruu ja valmistus aika.

Nyt varataan haluavamme kokoinen pullo kirkasta 36-40% alkoholia.Puolesta litrasta tulee kyllä talven tarve ja ystävillekkin jakaa.Minulla on aina mukana muutama 30ml tippapullo ulkomaan matkoillakin,antaakseni tarvittaessa matkakavereille ja hyvää palautetta saan siellä ja täällä kotopuolessa.

Tiedoksenne että teen Kuusenkerkkäuutetta taas isomman määrän,joten jakoonkin riittää.
Toinen tiedotus asia hengitystie ongelmiin kehittämäni uute;ailairenen enkelitipat,on myös saatavina minulta.Nimi johtuu siitä,että sain henkimaailmasta kehoituksen tutkia ja kehittää tipat auttaakseni itseäni ja muita.
Tuosta stoorista olen kertonut tarkemmin kirjassani, Ihmeitä tapahtuu luonnollisesti. Minulla itselläni on ollut lievää allergista ja astmaattista ongelmaa jo kauan.Ensimäiseksi jätin kemikaalit mahdollisimman tarkkaan pois,siirtyen siivouksessa ym. luonnonmukaisiin tuotteisiin. Nyt 5-6 vuotta on ollut apunani kehittämäni tipat.Kyseisen kirjan kirjoittamisenkin laukaisi tippoihin liittyvä Väinönputki.Olin sitä kysellyt ympäri maatamme,tietäen sen kasvavan Lapissa,ei näillä leveysasteilla.Yllättäen se ilmestyi puutarhaamme Pielisjoen varrelle.Niin alkoi ensimäisen satsin valmistus,koska kaikki muut siihen tulevat yrtit minulla jo oli.Eipä liene liioiteltua sanoa että Enkelit ovat olleet auttamassa.

Useat koekäyttäjät ovat saaneet apua lieviin astmaattisiin/allergisiin ongelmiin ja eräs rouva kertoi voineensa pienentää astma-lääkitystä lääkärin luvalla.
Kun valmisteessa on alkoholia ja muutenkin minulla ei ole myyntilupaa,olen antanut reseptin Frantsilaan. Minä voin kylläkin jakaa tuotetta kokeiltavaksi pipetti-pullon ja tarvikkeiden kustannus hinnalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti